...many more people have found satisfaction leaving marriages in search of those queer alternatives than will ever find satisfaction in the lesbian and gay rush toward marriage.Robert McRuer
Politiikassa puhutaan paljon perheistä. Tässä kirjoituksessa pohdin seuraavia kysymyksiä: Miksi poliittisessa puheessa korostetaan perheitä niin paljon? Miksi ei käytetä retoriikkaa, jossa korostettaisiin (hetero)perheen hajoamista myönteisenä asiana? Miksi ei puhuta siitä, että perheen ulkopuolella voi olla parempaa elämää?
Usein korostetaan, että perheitä tukemalla voidaan parantaa naisen asemaa. Isän jääminen kotiin hoitamaan lasta on myös sellainen tavoite, josta monet puolueet Suomessa puhuvat. Vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten jakamien eri työnantajaosapuolten kesken on myös yksi keskeisistä tavoitteista. Vaikuttaakin siltä, että heteroperhe on keskeinen yksikkö politiikassa, ja tuon reproduktioon kykenevän heteroperheen (ja lapsen hahmon) kautta politiikka muotoillaan. Perheistä puhuminen tasa-arvopolitiikassa uusintaa perhettä yhteiskunnan oleellisena yksikkönä, vaikka nykyisin yhä useammat ihmiset elävät onneksi heteroydinperheen ulkopuolella.
Perheistä ammentava politiikka ei kuitenkaan aina toimi perheiden umpioitumisen puolesta. Esimerkiksi kunnallinen päivähoito on asia, joka on mahdollistanut naisten elämän perheen ulkopuolella. Myös vanhempainvapaiden jakaminen siten, että isä on kotona pidempään lapsen kanssa, on tällainen toimi, joka mahdollistaa paremmin naisen toiminnan perheen ulkopuolella. Perheitä tukeva politiikka voi siis mahdollistaa myös perheiden hajoamisen. Tästä ei kuitenkaan puhuta. Sen sijaan korostetaan perheiden onnellisuuden lisääntymistä ja parempia mahdollisuuksia lasten kokonaismäärän kasvuun . Esimerkiksi kokoomusnaiset ovat perheiden asialla näin:
Työelämän epävarmuus nostaa edelleen ensisynnyttäjien keski-ikää ja vähentää syntyvien lasten kokonaismäärää Suomessa. Lapsiystävällinen yhteiskunta lähtee työelämästä ja ongelmien sijaan on siirryttävä ratkaisuihin.
Kokoomusnaiset vaativat pikaisia toimia naisten ja miesten tasa-arvon edistämiseksi työelämässä. Tästä syystä me esitämme vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten jakamista nykyistä oikeudenmukaisemmin. Kokoomusnaiset vaativat, että hallitus kiireellisesti antaa esityksen, jolla vanhemmuuden kustannuksien epätasaisesta jakautumisesta johtuva tasa-arvokuilu kurotaan umpeen.
On muistettava, että perheistä puhuvat niin vasemmistopuolueet kuin oikeistopuolueetkin. Feministit ovat kuitenkin aina tietäneet, että osa perheille suunnatuista palveluista, voi toimia myös perheitä vastaan: siis perheiden hajoamisen puolesta. Sen puolesta, että joku lähtee perheestä ja löytää onnellisemman kodin. Myös konservatiivit tietävät tämän.
Ei ole siis mikään ihme, että kristillisdemokraatit ovat vastustaneet perhevapaiden jakamista niin sanotun Islannin mallin mukaan siten, että molemmille vanhemmille kiintiöidään osa kuukausista.
Se myös kaventaisi toteutuessaan vanhempien valinnanvapautta. Se rajoittaisi perheiden mahdollisuutta päättää itse siitä, miten he järjestävät vauvan hoidon lapsen ja koko perheen elämän kannalta mielekkäimmällä tavalla.
Toki kristillisdemokraatit puhuvat "vapaudesta" eivätkä suinkaan siitä, että naisen tulisi oikeasti kyllä jäädä kotiin. "Vapaus valita" ja "perheiden onnellisuus" ovat osa retoriikkaa, jota on nykyaikana hyvin hankala vastustaa. "Vapaus valita" ja "perhe" ovatkin olennaisia (uus)liberalismin teesejä. Liberalismi, kuten hyvin tiedämme, on ankkuroitunut vahvasti sekä vapauteen että yksilöihin ja heidän perheisiinsä.
Suomessa ei ole samanlaista konservatiivijoukkoa kuin USA:ssa eikä suomalaista perhepuhetta voikaan verrata USA:n perhearvoihin. Kuitenkin politiikka muotoillaan Suomessakin usein ydinperhemyönteisesti.
Suomessa feminismi onkin nähdäkseni liittynyt Yhdistys 9:n perinteessä perheisiin. Suomessa tasa-arvovaatimukset muotoillaan usein ajatuksen "tasa-arvo hyödyttää kaikkia" kautta. Usein korostetaan, että tasa-arvosta hyötyvät myös miehet. Yhdistys 9 toimi juuri kunnallisen päivähoidon puolesta, ja yhdistyksessä toimi naisia ja miehiä. Se tasa-arvo, joka "hyödyttää kaikkia" on kuitenkin juuri heteroperheisiin suuntautunutta.
Vaikka vanhemmuuden kustannusten jakaminen kaikkien työnantajaosapuolten kesken, voikin mahdollistaa useamman heteroperheen hajoamisen, tuo perheisiin suuntautuva poliittinen vaatimus muotoillaan kuitenkin perheen onnellisuuden lisääntymisen kautta. Politiikkaa hallitseva perhepuhe voikin toimia homojen ja lesbojen yhteisöllistä, ei kotitaloudesta kumpuavaa, kulttuuria vastaan.
Lapsi ja perhe ovat sellaisia kulttuurisia asioita, joita on lähes mahdotonta asettua vastustamaan. Homoille ja lesboille lapsen kulttuurinen hahmo merkitsee usein kuitenkin välinettä, jolla voidaan vähentää homojen ja lesbojen seksuaalista autonomiaa. Hyvä esimerkki tästä on erään kunnallisvaaleissa läpi menneen ehdokkaan vaaliblogissa. (Hän kommentoi muuten samaa Vihreiden vaalijulistetta kuin minä aiemmin. Niin se representaatio karkaa kontrollista...)
